Päivitettyä tietoa koronapandemiaan liittyen

09.12.2021 13:51

Usealla alueella on astunut voimaan uusia AVI:n rajoituksia koskien yleisötilaisuuksia ja urheilutapahtumia. Rajoitukset eivät ole laajuudeltaan yhteneväiset eri alueilla, joten tarkista aina oman AVI:n sivuilta mitä rajoituksia alueellesi kohdistuu. Ottelutapahtumiin liittyen alueiden tulee infota seuroja paikallisista rajoituksista ja suosituksista sekä täsmentämään ohjeet seuroille mahdollisen koronapassin tarkistamiseen ottelutapahtuman yhteydessä.

Voimassa olevat koronarajoitukset mahdollistavat tällä hetkellä kaikkien ikäryhmien kilpailu- ja harrastustoiminnan, mutta koronapassia saatetaan edellyttää harrastajilta, yleisöltä ja muilta toimijoilta.

Yleisesti voidaan kuitenkin todeta seuraavaa:

  • Toiminnan järjestäjän (seurat) on noudatettava oman Aluehallintoviraston asettamia määräyksiä koskien mm. tapahtuman maksimi osallistujamäärää, etäisyys- ja hygieniavaatimuksia. Määräykset kohdistuvat niin ottelutapahtumiin kuin harjoituksiinkin. Kunnat voivat antaa tarkentavia ohjeita, esimerkiksi kaupunkien liikuntatilojen käytöstä ja yhteisistä toimintatavoista seurojen kesken.
  • Rajoituksista voi vapautua ottamalla käyttöön koronapassin (ohjeet: STM/Koronapassi). Koronapassia ei voi kysyä alle 16-vuotiaalta.
  • Koronapassin tarkistus: Koronapassi tarkistetaan jokaisen tapahtuman yhteydessä, mihin kohdistuu AVI:n asettama rajoitus ja järjestäjä on valinnut käyttävänsä koronapassia ja tarkistuksen suorittaa tapahtumaa/toimintaa järjestävä tai tilojen käytöstä vastaava taho.

 

Suosittelemme seuraamaan viranomaisohjeiden lisäksi lajien yhteisiä ohjeita Olympiakomitean sivustolta: Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksesta urheiluun


Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Janne Borgström, puh 044 327 2026, janne.borgstrom@kaukalopalloliitto.fi

Tulospalvelu
Kaukislehti